torstai 14. lokakuuta 2010

Sukkakukkanen ja pari muuta juttua


Neuloin pitsinutun ja pipon nuorimmalle kummilapsellemme, joka syntyi tämän vuoden keväällä. Lankana Novita Bambu, ohjeet löytyvät täältä. Setti menee joululahjaksi.

Mummillani on synttärit vähän ajan päästä, neuloin perusvillasukat ja laitoin pakettiin tuollaiseksi ruusuksi. Lisäksi vien pienen purkillisen aiemmin kokkailemaani pihlajanmarja-omenahilloa. Mummi oli se, joka minulle aikanaan opetti kantapään neulomisen. Edelleenkin teen sen usein samalla tyylillä, vaikka olenkin tiimalasikantapäätä ja muita joskus tehnyt. Näissäkin sukissa on se mummin kantapää. :)


Olen vienyt tavaraa kirppikselle, otin pöydän kahdeksi viikoksi. Samalla löysin aarteita omista kaapeistani. Nämä purkit olivat aluksi menossa myyntiin, mutta kun riisuin ne koristeista (nauhoja, kukkasia, tarra, yms) ja pesin pölyt pois, ne näyttivätkin näin ihanilta. Varmaankin laitan näihin joitain kuivattuja yrttejä, vetoisuudeltaan ovat kai aika tasan desilitran verran.


Kirppiksellä on mennyt kivasti tavaraa kaupaksi. Välisaldoani kyselin, kun myyntiaikaa oli vielä muutama päivä ja silloin olin jäämässä voitolle ainakin 64 euroa. Ihan mahtavaa, laitoin nimittäin aika halpoja hintoja ja tarkoituksena oli päästä rojusta eroon, ei niinkään saada paljon rahaa. Saapa nähdä, mitä sieltä sitten loppujen lopuksi tuleekaan. :)

Omenoita kuivuu pitkin seiniä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tämä syksy on hirmuisen ihana!

3 kommenttia:

emilia- kirjoitti...

Ihana tuo alimmainen kuva! Kuivatut omenat on sitten hyviä! :)

sade kirjoitti...

Mäkin opin mummultani kantapään teon. Ja viime jouluna minä olin se joka neuloi mummulle sukat eikä päinvastoin <3
ihanat purkit.
mä oon tässä käynyt kanssa kaappeja läpi, kirppispöytä pitäisi varata.

TinyAngel kirjoitti...

ihanat purnukat! Osaisimpa minäkin kantapään tehdä...ohjetta ja ilman kiroilua!