perjantai 27. elokuuta 2010

Tunnustuksia!

Sade antoi tällaisen tunnustuksen (kiitos!) ja nyt pitäisi sitten tunnustaa jotain itsekin. Nimittäin tämä pitäisi jakaa 7 blogille ja kertoa 7 asiaa itsestään. Mä ajattelin kyllä jättää jakamatta, on niin hirmuisen vaikeaa nimetä ketään tiettyjä... Ja moni, jolle tämän jakaisin, on tämän jo saanut aiemmin. Mutta kerron kyllä ne 7 asiaa:

#1 Olen ollut kasvissyöjä noin 3 kuukautta. Mä siirsin tätä asiaa eteenpäin noin kymmenen vuoden ajan, sitten tajusin, että aika kuluu ja jos mitään ei tee, mitään ei myöskään tapahdu... Ja ei, ei ole ikävä pihvejä.

#2 Karkista ei ole ollenkaan niin helppoa luopua kuin lihasta. :(

#3 Uusin harrastukseni on Postcrossing. On kiva lähettää ja saada ihan oikeita postikortteja!

#4 Haluaisin tietää, miltä rastat näyttäisivät (ja tuntuisivat) päässäni. Satunnaisesti sellaisia himoitsen, mutten uskalla. Ja siis en todellakaan tarkoita kampaamossa tehtyjä kemikaalirastoja, vaan kotitakkuja. Ne vois olla kivat. Tai sitten ei.

#5 Täytän tänä syksynä 30 vuotta.

#6 Jooga on kivaa. Puolentoista viikon päästä pääsen taas kerran viikossa joogailemaan!

#7 Nytkin pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä. Ups!


PS: Vielä ehtii. ;)

4 kommenttia:

sade kirjoitti...

ohoh, täällähän oli paljastuksia joista en tiennyt. pitäisi nähdä useammin <3

Tiia kirjoitti...

No mä vähän luulen, että kukaan mun kavereistani ei tiennyt näistä ihan jokaista. Mut joo, pitäis kyllä siltikin nähdä useammin! :)

pumpsi kirjoitti...

Ai kasvissyöjä :o niin oon kyllä miettinytkin, kun olen kommenttejasi fb:ssä katsonut.. ;)
karkit on huumetta, niistä ei todellakaan oo helppo päästä eroon..
joogailua huvittais myös koklata, ja toi postikorttijuttu kuulostaa kivalta, niitä tulee lähetettyä ihan liian harvoin.. rastat vois olla kiva juttu, mä otin thaimaassa sellaset pikkuletit, ja tykkäsin :)
oli muuten kiva nähdä pitkästä aikaa ilman lapsia ;)

Viiriäinen kirjoitti...

Takut päähän vaan rohkeasti :) Laitan sut mun seurantalistalle, sopiihan?